Astetta lämpimämpää: Torstai 18.9.

Koulujen alkaminen oli raskasta. Vaihtoprosessin stressit purkautui perille päästyä ja ensimmäiset päivät tuntui tosi rankoilta. Koti-ikävä oli suuri, pienetkin ongelmat tuntui maailman lopuilta ja olo töissä oli turhautunut. Asioita kaunistelematta voinkin kertoa, että useaan otteeseen epäilytti koko reissu. Päälle painoi myös suuri univelka ja muutamalla banaanilla kuitatut illalliset.

Mutta sitten vähän koulusta. Olen töissä Nursery 2C:llä apuopettajana. Oppilaita on 21, 9 tyttöä ja 12 poikaa. Ikää lapsilla on 2-4 vuoden verran. Englannin taito on aika heikkoa, osalla täysin olematonta. Alkuun kielimuuri tuntuikin raskaalta ja rajoittavalta. Sitten tapasin vuotta vanhempia lapsia ja hämmästyin heidän kielitaidosta. Tapaaminen valoi uskoa siihen, että lapset oppivat kielen nopeasti. Samalla oma twi kehittyy ja "istu alas" tuleekin jo itsestään twiksi.

Nimestään huolimatta koulu ei ole sen uskonnollisempi kuin muutkaan koulut. Uskonto on maan kulttuurissa isossa roolissa ja näkyy siksi kaikkialla arjessa. Ateismia ei ymmärretä ja helpommalla pääsekiin vakuuttelemalla olevansa kristitty. Kirkko tekee maassa myös tärkeää valistus- ja hyväntekeväisyystyötä. Lisäksi uskonto yhdistää kansaa. Uskonto myös pelastaa, kuten Nicolen kanssa kerran hautajaisissa saimme kokea. Kun oppaamme oli aivan kännissä, absolutisti pastori auttoi meidät turvallisesti takaisin hostellille. Aamen!

Luokan opettaja Madame Irene on ankara. Hän on aiemmin opettanut vain vanhempia oppilaita, joka näkyy hänen odotuksissaan. Leikkejä ei leikitä ja laulujakin on tosi harvoin. Yleensä päivä kuluukin aakkosia opetellessa ja "aivottomassa" toistossa. Tuntuu, etteivät lapset edes ymmärrä mitä toistavat. Kuten tässä maassa yleisesti, keppi on jatkuvassa ja kovassa käytössä. Kuria pidetäänkin yllä uhkauksilla ja lyönneillä. Se on raskasta katsottavaa, mutta koitan pitää mielessä, että olen täällä tarjoamassa opettajille esimerkkiä vaihtoehtoisista kurinpitomenetelmistä, sekä antamalla lapsille esikuvan aikuisesta, joka ei hallitse pelolla. Tosin tällä hetkellä lapset eivät tahdo ottaa ohjeitani
todesta, koska mä en lyö, vaikka ne ei tottelisikaan.

Tilanne saattaa siirtyä sekunneissa täydellisesti käyttäytyvistä enkeleistä sekasorroksi. Toisinaan ei voi kuin istua alas ja nauraa. Keskiviikon aamupalalla 3 lasta itki, 2 nukkui, 2 oli pudottanut riisinsä lattialle ja söi sitä sieltä, 1 tanssi pöydällä, 4 tappeli, 1 kiersi maistamassa jokaisen ruoasta, 1 oli ilman housuja, 1 yritti pyyhkiä nenää hameen helmaan, muttei yltänyt ja pikaisen laskutoimituksen perusteella 1 oli kateissa.

Arki on lähtenyt siis hiljalleen rullaamaan. Koulupäivät on raskaita ja iltapäivisin olen nukkunut paljon. Onneksi mun kämppikset on tosi mukavia ja yhteiselo kivaa. Pienet onnistumisen hetket antaa uskoa siitä, että kyllä tämä arki tästä pian alkaa helpottamaan. Ajan ja huomion antaminen lapsille vaikuttaa nyt jo tuottavan tuloksia. Olo tulevaisuuden suhteen on siis optimistinen. Ensimmäisen viikon olen lähinnä tarkkaillut sivusta ja totutellut paikallisiin tapoihin. Lueskelin myös muutamia artikkeleita kolmivuotiaan kehityksestä, sosiaalisesta kasvusta ja oppimisvalmiuksista. Lisäksi kertailin englannin kielisiä lasten lauluja. Ensi viikolla lähdenkin toteuttamaan muutamia projekteja luokassa. Suunnitelmissa olisi mm. aloittaa käsienpesukampanja! Madame Irene on myös antanut mulle hiljalleen enemmän tilaa esimerkiksi laulattaa lapsia.

Parasta päivissä on ehkä koulubussimatkat. Noin 2,5h kestävä reissu on kuin miljoonan markan sightseeing-ajelu. Lapsia koteihinsa vietäessä ikkunasta saa nähdä sademetsää, slummia, kalliita huviloita, toreja ja jos jonkinmoista putiikkia. Paikallisen "levitä kaikki mitä myyt kadun varteen" -tavan vuoksi reissu on myös erinomainen ikkunaostoskierros. On niin paljon, mitä haluan ostaa! Onneksi rahaa on säästetty pitkään, hinnat on halvat ja kuluttaminen kerrankin eettisesti oikein. Ostamalla kadun varrelta köyhältä naiselta ihonvärini vuoksi hieman ylihinnoiteltuja appelsiineja, tuen häntä ja hänen perhettään ja koko yhteisöä. Suomessa raha menisi jollekin ylikansalliselle megakonsernille.

Koulu ja meidän kämppä on tosi hyvällä sijainnilla. Kävellen pääsee ostamaan kaikki perustarpeet ja esimerkiksi käymään internetkahvilassa (tosin nyt ollaan käytetty itse ostettuja modeemitikkuja). Trotrolla pääsee alle kymmenessä minuutissa Atonsuun, josta voi ostaa sitten jo suunnilleen kaikkea. Torstaina me ostettiinkin mm. käytetyn elektronisen lieden (7€), siivousvälineitä (päätettiin pitää torstaisin siivouspäivä), sekä kävimme postissa. Kumasin keskustorille pääsee meiltä n. 20 minuutissa, riippuen toki liikenteestä. Silti on ihanaa asua vähän sivummassa, sillä alue on rauhaisa ja turvallinen.