Joulukalenteri luukku 7

Kuten aiemmin jo kerroin, päätimme lokakuun alussa alkaa pitää koulussamme iltapäivisin terveystietontunteja. ICYEn järjestämillä koulutusleireillä Suomessa ja Ghanassa kummassakin painotettiin, että on hyvä keksiä oma projekteja, joita lähteä toteuttamaan.
Terveystieto valikoitui nopeasti meidän projektiksemme. Kokemuksemme perusteella hammashygienia ei maassa ole kovin hyvällä tasolla (mun luokassa on kolme vuotiaita, joilla on puolet hampaista mätiä), Kumasissa ja muuallakin Ghanassa oli juuri koleraepidemia ja tietysti ebola kummitteli melkein naapurissa. Niinpä valittiin nämä kolme aihetta ja jaettiin ne meidän kolmen kesken. Mä sain aiheekseni ebolan.

Ann-Sophien kokemus sairaalatyöstä ja Suomen opetussuunnitelman terveystieto pohjalla alettiin tehdä taustatyötä. Luin internetistä artikkeleita ebolasta, sen leviäimisestä, oireista, hoitokeinoista ja valheellisista uskomuksista. Suunnittelimme tuntirungon valmiiksi. Halusimme osallistaa projektiin koko koulun, emme vain omat luokkamme. Aloitimme KG1-luokalta ja siirryimme kokoajan vanhempien oppilaiden tunneille. Pidimme jokaiselle luokalle yhden oppitunnin, suunnilleen 2-3 viikossa. Oppilaiden vanhetessa tietysti muokkasimme tuntirunkoa: jätimme pois laulut ja käsinukke-esitykset ja otimme tilalle tietovisat ja ajatuskartat.

Kerron nyt teille tiivistettynä mitä me oikein opetamme.

Hammashygienia

Ann-Sophie opetti nuoremmille lapsille hammashygieniaa. Opetettiin ihan perusjuttuja. Hampaat pestään kahdesti päivässä hammasharjalla ja -tahnalla. Näytettiin mallia miten hampaat pestään, takahampaita ei saa unohtaa. Pistimme lapset "pesemään" hampaitaan kahden minuutin ajan sekuntikellon kanssa. Yllättävän pitkä aika. Opetimme lapsille myös hampaiden pesu -laulun. Vanhemmilla oppilailla jätimme laulun pois. Sen sijaan kerroimme hampaan rakenteesta vertaen sitä kananmunaan (suojaavasta kuoresta pitää pitää huolta, ettei sisus pilaannu!). Lisäksi luokittelimme erilaisia ruokia hammasytävällisiksi tai -haitallisiksi.

Kolera

Maiju opetti lapsille kolerasta. Kertasimme pääasiassa oireita ja suojautumiskeinoja. Painotimme käsien pesun tärkeyttä ja juomaveden puhtautta. Nuoremmille lapsille esitimme käsinukeilla näytelmän, jossa oppilas unohtaa jatkuvasti pestä kätensä. Vanhemmille oppilaille vaihdoimme näytelmän muistiinpanojen kirjoittamiseen. Näin oppilaille jäi ajatuskartta vihkoon, jonka avulla aihetta pystyi kertailla vielä kotona.

Ebola

Mun aiheena oli sitten ebola. Piirsin kuvia selittämisen tueksi. Alkuun opetimme ebolan leviämistapoja, sitten oireita ja lopuksi suojautumiskeinoja. Oppilaiden vanhetessa muutimme selityksiä yksityiskohtaisemmiksi. En enää vain sanonut, ettei sairasta ihmistä saa pussata, vaan selitin, että sylki on ruumiinerite, joka levittää viruksia, kuten ebolaa. Kaikkein vanhimpien kohdalla otimme mukaan myös tietokilpailun ja pääpointtien ylöskirjaamisen.


Olen ollut todella tyytyväinen projektiimme. Tuntuu, että teemme oikeasti tärkeätä työtä ja lisäksi lapset nauttivat meidän opetuksestamme. Emme ole koulutettuja opettajia, joten ei olisi mitään järkeä, että menisimme sössimään oikean opettaja matikantunteja. Sen sijaan terveystieto on aihealue, joka paikallisilla opettajilla tuntuu olevan hieman hakusessa. Mun opettaja mm. kysyi kerran multa, että miksi ihmeessä ebolaa sairastavan pitäisi mennä sairaalaan? Jos kuolee jokatapauksessa, niin miksi tuhlata rahat kalliisiin sairaalalaskuihin? Suunnilleen kukaa ei tunnu tietävän, että ebolasta voi myös parantua. Lisäksi kumosimme monia uskomuksia. Yksi oppilas kerran kertoi tunnilla, että televisiossa oli sanottu, että valkoiset ovat jo kehittäneet ebolaan lääkkeen, mutteivät vain halua antaa sitä mustille.

Oppitunnit olivat oikeasti menestys. Oppilaat ja myös opettajat kuuntelivat ihan korvat höröllä ja esittivät myös hyviä kysymyksiä. Saimme nähdä ihan arjessa, miten lapset alkoivat oikeasti pesemään käsiään, ja miten lapset selittivät toisilleen, ettei sairasta kaveria saa kyllä nyt kätellä. Varsinkin ebola on nyt Ghanassa suosittu puheenaihe ja sana ebolasta opettavasta obrunista (valkoihoisesta) levisi kylillä nopeasti. Viime kuukausien ajan kaduilla mua onkin kutsuttu useasti "ebolagirl"-nimellä.

Pian me ollaan käyty kaikissa koulun luokissa pitämässä tunti. Suunnitelmissa on pitää vielä yksi tunti opettajille, jotka eivät ole tuntiamme vielä nähneet ja sitten siirrytään jouluaskateluprojektin pariin.

 Jokaisen luokan seinälle jää punainen ebolajuliste.


 Vihreällä pohjalla ebolan leviämistavat, keltaisella oireet ja oranssilla suojautumiskeinot.


 Lapset esittelevät innokkaina pestyjä käsiään.


 Hampaat harjataan aamuin illoin.


 "Kuolleisiin ei saa hautajaisissa koskea."


Osaisitko sä vastata meidän ebolatietovisaan?

3 kommenttia:

  1. Aivan loistavaa työtä ootte kyllä tehny!

    VastaaPoista
  2. Tää saattaa kuulostaa vähän tyhmältä mut täällä Suomessa liikkuu niin paljon erilaisia versioita siitä mitä ebola on, tuntuu et jokaisella ihmisellä on oma versionsa asiasta. Ajattelin et kun sä nyt oot perehtyny siihen niin hyvin nii voisitko kertoo et mikä se ebolan oikeesti on ja mitä se ei ole. Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tyhmää ollenkaan. On totta, että ebolasta liikkuu jos jonkin moista tarinaa.

      Eli mitä ebola on?
      Ebola on virus, joka aiheuttaa verenvuotokuumetta. Sitä esiintyy ihmisten lisäks eläimillä. Ekan kerran se tunnistettiin 1976, mutta pahin epidemia ihmisillä puhkes vuonna 2014. Ebolaa on Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa paljon. Muutamissa muissa maissa on ollu yksittäistapauksia. Ebola leviää pääasiassa ruumiineritteiden välityksellä. Leviämistä Länsi-Afrikassa on edistänyt paikallisen kulttuurin hautajaisseremoniat (ruumiita esim. suudellaan) ja epäluottamus sairaalahenkilökuntaan. Myös sairaalahenkilökunnan huonot suojapuvut aiheuttaa ongelmia. Ebola itää 2-21 päivää ennen oireilua. Sairastunut ei voi levittä tautia ennen oireita. Tyypillisiä ensioireita ovat väsymys, kuume ja erilaiset säryt. Lisäksi saattaa tulla oksentelua, ripulia tai ihottumaa. Taudin loppuvaiheessa tulee sitten se verenvuoto. Tää voi olla sisäistä ja/tai ulkista verenvuotoa. Useimmiten tää on se kuolettava oire. Tauti etenee aika nopeasti ja yleensä sairastunut joko kuolee tai paranee 6-10 päivässä. Tautiin ei ole vielä keksitty suojaava rokotetta tai hoitavaa lääkettä. 60-90% sairastuneista kuolee, riippuen esim. minkä viruslajin on saanut ja minkälaista hoitoa saa. Sairaaloissa potilaiden nestetasapainosta esim. pidetään huolta, joten ripuli/oksentelu ei aiheuta tappavaa nestehukkaa. Eli vaikka lääkettä ei ole, sairaalaan meno suurentaa selviytymismahdollisuuksia.

      Mitä ebola ei ole?
      Ebolasta liikkuu kaikenmoisia huhuja. Listailen tähän vaikka muutamia, joita olen kuullut ja jotka eivät pidä paikkansa. Ebola ei ole länsimaisten kehittämä biologinen ase tappaa afrikkalaisia. Sairaalatyöntekijät eivät levitä ebolaa tarkoituksella. Ebolalta ei voi suojautua syömällä tai juomalla jotakin rohdoksia. Ebola ei leviä ilmateitse (olemalla vain samassa tilassa sairastuneen kanssa). Ebolasta voi parantua ihan kokonaan. Ebola ei ole saatanan tekoja. Ebolaa ei ole koko Länsi-Afrikassa. Ebola ei ole ainoa Afrikan tauti, täällä sairastetaan ihan flunssaakin. Ebolaa ei voi parantaa heimopäällikköjen neuvoilla (esim. hieromalla sipulia selkään).

      Toivottavasti tää selvens asiaa. Kysy ihmeessä lisää jos jokin jäi epäselväks! :)

      Poista