Työpäiväni alkaa kahdeksalta, samaan aikaan kun oppilailla koulu. Suuri osa lapsista saapuu kouluun aamulla koulubussilla. Busseja on useita ja ne tekee useita kierroksia. Osa lapsista saapuu siis jo kuuden jälkeen, viimeiset kuitenkin ennen kahdeksaa. Kaikki lapset eivät (maksullisilla) koulubusseilla kulje ja ovatkin yleensä myöhässä. Se kun on täällä aika oletusarvo.
Aamun ensimmäinen puoli tuntinen yleensä meneekin säheltäessä. Madame Irene laskee lasten vanhempien ja isosisarusten tuomia ruokarahoja ja mä kerään lasten repuista läksyvihkoja, vien reput luokan perälle ja talutan lapset istumaan omille paikoilleen. Kun lopulta aamuhärdelli on takana, me rukoillaan ja joskus lauletaan muutama uskonnollinen laulu.
Maanantaisin aamulla on "assembly" eli tavallaan aamunavaus. Koko koulu kokoontuu pihalle rukoilemaan ja kuuntelemaan rumpusoittoa ja ilmoitusluontoisia asioita. Keskiviikkoisin ja perjantaisin aamulla on "rukouspiiri" tai vastaava ja kaikki Nursery 2 luokat kokoontuu kirkkohuoneeseen lukemaan raamattua tai muuta. Käytännössä tätä ei kyllä joka keskiviikko ja perjantai tapahdu.
Teoriassa luokassa pitäisi "kuulemma" joka toinen päivä opetella numeroita ja joka toinen kirjaimia. Käytännössä opettaja vaan valitsee aiheen fiilispohjalta, mutta yleensä samalla aiheella vedetään sitten koko päivä. Eli jos päivän aihe on A-kirjain, se on samaa A:ta loppuun asti.
Opetus tapahtuu pääasiassa toistamalla. "A for apple, B for banana". Aakkoslaulu on myös kova juttu. Sitten oppilaat pyydetään yksi kerrallaan taululle ja autetaan kijaimen/numeron kirjoittamisessa, yleensä ihan kädestä pitäen. Oppilaiden tasot on tosi vaihtelevia, muutama osaa ilman apua kirjoittaa useammankin kirjaimen, osa ei osaa edes pidellä liitua kädessä. Madame Irenellä ei ole paljon aikaa eikä kärsivällisyyttä antaa lapsille oikeasti aikaa taululla. Onneksi mulla on. Moni hiljaisempi lapsi vaatiikiin aika paljon huomiota ja aikaa asioiden oppimiseen. "Fwe ha", eli katso tähän, on kovassa käytössä, jotta lasten keskittyminen pysisi taululla. Pulpeteissa vuoroaan odottavilla lapsilla ei nimittäin yleensä ole mitään tekemistä, joten riehuminen on suorastaan luonnollinen reaktio.
Yhdeksän aikaan aloitan mun käsienpesukampanjan. Laitan luokan eteen kaksi vatia: toisessa saippuavettä ja toisessa tavallista. Sitten kutsun lapset nimeltä yksitellen eteen ja valvon, että käsien pesu oikeesti tapahtuu. Moni lapsista ei aiemmin edes osannut pestä käsiä, joten kädestä pitäen näytin miten kämmenia hierotaan yhteen.
9:15 on aamupalan aika. Autan lapsia hakemaan laukut luokan perältä ja kaivamaan eväsrasiansa esiin. Sitten lausutaan ruokarukous ja tämän jälkeen kierrän avaamassa jokaisen eväsrasian. Sisältä paljastuu useimmiten riisiä tai nuudeleita. Aamiainen onkin tyypillisesti Ghanassa varsin raskas ateria. Luokan opettaja syö aamiaiseksi lasten eväistä "pienen" osan. Meidän luokassa valitettavasti tilanne on aika äärimmäinen. Luokkaan tulee nimittäin myös koulun sihteeri ja toisinaan muutakin henkiökuntaa omien lautasiensa kanssa. Lapsilta viedään kaikki herkut ja iso osa myös pääateriasta varsin ikävästi. Osalla lapsista on kyllä paljon ruokaa mukanaan. Vanhemmat selvästi tietävät, että osa menee opettajien suihin. Mutta osalla ruokaa on selvästi vähemmän ja varsinkin niiden kohdalla tilanne on mun mielestä aika ikävä. Yritän parhaani mukaan jakaa isoista eväistä ruokaa niille, joille ei opettajien jälkeen jää jäljelle paljoakaan tai niille, joilla ei eväitä ole ollenkaan. Madame Irene kehottaa mua päivittäin ottamaan lasten ruokaa, mutta mä kaivan esiin oman banaanin tai soijakaakaon ja totean pärjääväni sillä.
Aamupala on varsin sottaista touhua. Riisit ja nuudelit syödään yleensä sormin ja iso osa putoaa lattialle. Niinpä siivoaminen vie aikaa. Madame Irenen pyyhkiessä pöytiä ja lakaistessa lautasia lapset tulevat taas luokan eteen pesemään rasvaiset kätensä.
Tän jälkeen alkaa mun vedenjuontikampanja. Käsienpesukampanjan tapaan kutsun lapset nimeltä yksitellen luokan eteen juomaan lasillisen vettä. Käsien pesusta poiketen veden juominen aamiasen jälkeen oli jo tapa ennen mun saapumista. Sen säännöt tosin olivat varsin erilaiset: niitä ei ollut. Vettä sai ne ketkä ensimmäisenä opettajan luokse ehti ja jotka kovimpaa huusi. Sekasorto oli valtava ja olen varma, etteivät arimmat lapset koskaan vettä saaneet. Nyt muutaman viikon jälkeen lapset alkavat vähitellen oppia mun säännöt. Vaikka kuinka monta kertaa juoksisi luokan heteen ja huutaisi, ei vettä saa ennen kuin mä annan luvan. Veden juonnin yhteydessä opetan lapsia kiittämään ja onkin tosi palkitsevaa, kun osa muistaa sanoa kiitos pyytämättä.
Tässä vaiheessa tulee muistaa, että lapset on 2-4 vuotiaita, eli tosi pieniä. Niinpä aamiaistouhuissa vierähtää päivittäin kevyesti tunti. Nursery 2C on ensimmäinen luokka, jossa ei enää aamiaisen jälkeen nukuta päiväunia. Lapsista kyllä huomaa sen, että ennen on aina nukuttu. Aamiaisen jälkeen lapsia nukahteleekin pulpeteille koko loppu päivän. Yöt on täällä kaikkialla meluisia, joten siihen tottuneita lapsia melu ei haittaa päivisinkään.
Sillä välitunteja ei koulussa pidetä, aamiaisen jälkeen jatketaan oppimista yleensä siitä mihin jäätiin. Tosin puolet luokasta nukkuu ja toinen puoli on erittäin villinä.
Kuten aiemmin jo kirjoitinkin, mä olen meidän luokan kirjavastaava. Mun päivän tehtäviin kuuluukin siis läksyjen tarkastaminen ja tehtävien tekeminen. Jokaisen lapsen tulee saada joka päivä sivullinen läksyä. Yleensä teen "Copy and trace"-tehtäviä, joiden avulla lapset opettelevat kirjoittamaan kirjaimia ja numeroita. Nämä pitää nimittäin osata luokka-asteen loppukokeessa, jos meinaa luokalta päästä. Toki turhauttaa opettaa näitä asioita näin nuorille lapsille. Lisäksi mun mielestä on tosi hölmöä opetella tikkukirjaimia ja pikkukirjaimia yhtä aikaa, mutta en voi vaikuttaa opetussuunnitelmaan. Sen sijaan pyrin tekemään vihon sivuista lapsia innostavia. Piirtelen omenoita ja käytän värikyniä. Se on oikeestaan ihan hauskaa. Yleensä siis tarkistan 23 sivua läksyjä, piirrän 23 sivua uusia läksyjä ja 23 sivua tehtäviä tunnilla tehtäväksi. Aikaa kuluu myös lukemattomien erilaisten vihkojen lajittelussa ja jakamisessa. Oon onneksi kehittänyt oman järjestelmän, jotta pysyn kärryillä.
Toisinaan aamiaisen jälkeen opettaja siis jakaa tunnilla käytettävät vihot ja kynät lapsille ja opetellaan kirjaimia/numeroita taulun sijaan vihkoihin. Me opettajat kierretään sitten auttamassa pulpettien luona tai vaihtoehtoisesti kutsutaan oppilaita yksitellen opettajan pöydän ääreen tekemään tehtäviä yhdessä. Kerran Madame Irene myös haki jostakin pienet liitutaulut ja liituja ja oppilaat harjoitteli pulpeteissaan niihin.
11:30 on lounas ja siirrytään viereisessä rakennuksessa sijaitsevaan ruokalaan. Madame Irene lähtee edeltä hereillä olevien lasten kanssa ja mun tehtävä on herätellä unessa olevat. Usein lapset on niin syvässä unessa, että edes niiden ilmaan nostaminen ei välttämättä herätä niitä.
Ruokalassa syö kaikki Nursery 2 luokat yhtäaikaa. Eli tapaan myös Maijun ja Ann-Sofien. Laitetaan lapset istumaan pöytiinsä ruokoilemaan ja sitten jaetaan ruokaa. Jakamisen jälkeen me saadaa omat ruokamme, jotka me syödään opettajien pöydässä.
Lounaan jälkeen on siesta, eli kaikki lapset nukkuvat lähes kaksi tuntia pulpeteillaan. Me vapaaehtoiset päästään jo töistä, sillä siestan jälkeen ei ole enää oppitunteja, vaan ainoastaan läksyjen jakaminen ja yleistä härdelliä.
Tässä siis se, millainen työpäiväni teoriassa on. Käytännössä jokainen päivä on kuitenkin erilainen. Päivittäin saan kuulla jostain käytännöstä, uudesta oppilaasta tai muusta, josta en ollut ennen kuullut. Itse opetusta tapahtuu tosi vähän ja suurin osa ajasta menee kaiken maailman sählinkiin. Pienten lasten pitää ravata vessassa kokoajan, ja housujen pois ottamiseen ja takaisin pukemiseen tarvitaan apua. Pimeässä luokassa 4h ilman välitunteja istuvat lapset hermostuvat ja jatkuvasti niitä pitää komentaa tai taluttaa takaisin paikoilleen. Yleensä aina joku itkee.
Madame Irenellä on paljon muuta tehtävää, kuin lasten opetus. Hän laskee rahoja, pitää kirjaa erilaisista maksuista, juttelee puhelimessa miehensä kanssa, lähettää whatsappissa ketjuviestejä, lukee kirjaa ja on pitkiä aikoja poissa luokasta. Mun rooli onkin vähän mukautua aina siihen tilanteeseen, jossa mua tarvitaan. Joskus saatan viettää koko päivän vihkojen parissa, joskus opetan yksin koko luokkaa. Välillä on vaikeaa saada tilaa Madame Ireneltä, joskus saan sitä liikaakin. Yritän silti joka päivä löytää jonkin hetken, jolloin saan tehdä lasten kanssa jotain kivaa. Yleensä laulan lastenlauluja, sillä lapset rakastavat musiikkia.
Jos olen rehellinen, mua ei välttämättä tarvittaisi luokassa. Kyllä ne pärjäisi ilman mua, kyllä ne kaikki joskus sen A:n oppisi. Mutta kyllä musta on silti paljon hyötyä. Suomessa tossa luokassa olisi ainakin 5 kasvatusalan ammattilaista. Täällä hyvä kun on edes yksi. Pyrin antamaan lapsille henkilökohtaista huomiota. Mulla on pieni vihko, johon kirjaan jokaisen lapsen kehitystä ja haasteita. Madame Irenellä ei ole aikaa kohdella lapsia yksilöinä.
Kaikkein tärkeimmäksi tehtäväkseni kuitenkin koen väkivallattoman aikuisen roolin. Lapsia lyödään täällä kaikkialla ja kokoajan. Keppi on meidän luokan ainoa kasvatusväline. Lyöminen on erittäin erittäin toistuvaa. Sitä tapahtuu ihan kokoajan. Osaa lapsista myös selvästi pahoinpidellään kotona. On mustelmia, naarmuja, auenneita silmäkulmia ja lohjenneita hampaita. Väkivalta näkyy myös lasten käytöksessä. Pahimmissa tapauksissa lapsi ei koskaan hymyile eikä puhu ja eristäytyy
täysin luokkalisistaan. Useimmilla väkivalta on vain tarttunut ja lapset hakkaavatkin toisiaan armottomasti.
Näissä olosuhteissa on mun mielestä erityisen tärkeää, että mä näytän sekä lapsille, että opettajille mallia siitä, että on muitakin tapoja. Kaikkien aikuisten ei ole pakko hallita pelolla. Mä yritän antaa lapsille hellyyttä ja huomiota. Yritän viestiä, että mä välitän niistä. Ja vaikka suutunkin, jos ne ei tottele, se ei vie sitä välittämistä pois. Ehkä nimenomaan tämä tekee työstä tosi raskasta. Hellyyden tuoma hyvä ei näy konkreettisesti, lasten käytös ei muutu hetkessä. Pitää vaan jaksaa uskoa, että pitkällä tähtäimellä tällä on jotain merkitystä.
Teen siis tällä hetkellä vain noin 4 ja puolen tunnin työpäiviä. Päivän jälkeen oon silti usein väsyneempi, kuin mun aiemman työn 9h vuoron jälkeen. Työ väsyttää henkisesti ja fyysisesti. Silti pienet onnistumisen hetket antaa voimia ja intoa uuteen päivään. Lisäksi koulun jälkeen pihalla bussia odottavat lapset hymyineen ja leikkeineen ovat tosi hellyyttäviä.
Me ollaan saatu rehtorilta lupa alkaa pitää iltapäivisin terveystiedon opetusta, joten työskenneltäis muutamina päivinä viikkossa myös iltapäivällä. Aloitettiin projekti tänään, mutta kerron siitä lisää sitten, kun se on lähtenyt kunnolla rullaamaan.
Aamiaishärdelliä
Grace osaa jo A:n
Kirjanpitoa kirjojen jakamisesta
Vihkoja
Prince pesee käsiään
Aseda aamiaisella
C for car
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti