Vihdoin ja viimein koitti se ilta, jota olin odottanut kuukausia. Tammikuun kuudentena istuin Accran lentokentällä malttamattomana. Perheeni kone oli juuri laskeutunut Ghanaan! Mieletöntä!
Oli tietysti aivan ihanaa nähdä perhe pitkästä aikaa. Ennen Ghanaan muuttoa asuin vielä vanhempieni luona, joten en ollut tottunut olemaan näkemättä niitä niin pitkään aikaan. Tuntui tosi epätodelliselta nähdä ne, varsinkin Ghanan ympäristössä.
Perhe saapui myöhään illalla, joten siirryimme suoraan Salvation Army Hostellille. Siellä esittelin perheeni Kwamelle, minkä jälkeen söimme huoneessamme mun kaupungilta ostamaa iltapalaa ja skumppaa.
Heti seuraavana aamupäivänä suuntasimme kohti Cape Coastia. Valitsin kulkuneuvoksi ilmastoidun Ford "trotron", joka on euroopplaistenkin standardeilla mukava kulkuneuvo. En halunnut heti alkuun tunkea vahempiani laukkuineen päivineen oikeaan trotroon.
Matkalla vaihdoimme kuulumisia ja esittelin ikkunasta Ghanan arkea. Hauskaa miten pienet ja arkiset asiat oli niille eksoottisia. Etäisesti muistin itseni samassa tilanteessa reilu neljä kuukautta sitten. Silti tuntui, että siitä olisi paljon kauemmin. Nauratti muisto siitä, että innoissani kuvasin ihan tavallisia naisia, jotka kantoivat banaaneja päänsä päällä.
Saavuimme Cape Coastiin juuri ennen pimeää. Söimme herkullisen illallisen yhdessä ja painuimme pehkuihin, sillä seuraavana aamuna oli aikainen herätys.
Aamulla suuntasimme sitten Kakumin riippusiltakävelylle ja sieltä Hans Cottage Botelin krokotiilien luo. Kerroin paikoista jo aiemmin vieraillessani siellä loka- marraskuun vaihteessa Ann-Sophien ja Maijun kanssa, joten en takerru nyt yksityiskohtiin. Sen vain kerron, että riippusillat olivat äidille aika kova pala ja isä oli melko kankeana koskiessaan krokotiiliin. Se oli hauskaa!
Kuten aiemmallakin vierailullani, suuntasimme seuraavaksi Cape Coastin orjalinnaan. Siellä oppaamme aksentti oli niin vahva, etteivät vanhempani edes meinanneet ymmärtää häntä. Jouduin siis tulkkaamaan kierroksen. Opas luuli varmaan, etteivät vanhempani puhu englantia, vaikka he kumpikin käyttävät sitä jatkuvasti työssään.
Linnan jälkeen oli aika siirtyä seuraavaan kohteeseemme: Biriwaan. Kylään ajoi taksilla Cape Coastista vain reilu vartin (+ lukemattomat poliisien pysäytykset ja lahjusten maksut). Biriwassa sijaitsee pieni rauhallinen rantahotelli, jonka on omistanut saksalainen nainen yli 30 vuotta. Paikka oli ihastuttava. Meidän lisäksi hotellissa oli vain muutama perhe ja saimmekin viettää aikaa altaalla rauhassa. Kavereiden kanssa Ghanassa reissatessa budjetti on ollut aina minimi, joten oli todella luksusta voida tilata ravintolassa listan kalleinta ruokaa ja nukkua ilmastoidussa huoneessa. Silti seura oli tietysti paikan kohokohta.
Niinpä lomailimme. Söimme, uimme, luimme, pelasimme erilaisia pelejä, katselimme valokuvia reissultani, muistelimme menneitä, suunnittelimme tulevaa ja vain nautimme toistemme seurasta. Oli niin täydellistä.
Sunnuntaina lokoilua oli silti saatu tarpeeksi ja oli mukava suunnata kohti Kumasia. En kuitenkaan ollut tajunnut ottaa huomioon, että sunnuntaisin paremmat bussit kulkevat vain harvoin. Tässä tapauksessa kerran aikaisin aamulla. Niinpä jouduimme matkustamaan MMT-bussilla, eli mun vakiobussilla, joka on ilmastoimaton ja halpa. Siellä sitten istuttiin kuin sillit purkissa hiestä märkinä ja kuunneltiin afrikkalaista musaa bussin kaasuttaessa kuoppaisia teitä kohti Kumasia.
Sunnuntai-iltana vein perheen meidän kämpille, jossa me tavattiin Ann-Sophie. Ostettiin kadulta nuudeleita ja syötiin ja pelattiin pelejä yhdessä yömyöhään.
Maanantaina suunnattiin Ann-Sophie mukanamme keskustaan. Esittelin keskustorin, joka on koko Länsi-Afrikan suurin tori. Ostimme vinon pinon afrikkalaisia printtikankaita ja muuta paikallista tavaraa. Melko pian väenpaljous alkoi kuitenkin ahdistaa siskoani. Tori koostuu yli 10 000 myyntikojusta, joiden välistä mahtuu juuri ja juuri kävelemään. Joka puolella on todella paljon ihmisiä, ahdasta ja meluisaa. Pahaa olo tuo myös helteessä seisovan lihan haju. Niinpä suunnattiin torilta pois ja lounaalle kivaan ravintolaan Adumissa.
Martina liittyi meidän seuraamme hetkeksi ja suuntasimme Adumin toiseen päähän ostamaan afrikkalaisia matkamuistoja. Mukaan tarttui naamaria, kulhoa ja korua.
Tiistaina koulu alkoi loman jälkeen uudelleen. Lähdimme koko perheen voimin aamun koulubussikierrokselle. 5:30-8:00 ajoimme heräilevän Kumasin katuja pitkin ja poimimme kyytiin koulun lapsia. Lapset olivat kummastuneita bussin neljästä valkoihoisesta.
Koulupäivä oli melko rauhallinen, sillä alle puolet lapsista tuli ensimmäisenä päivänä kouluun. Se oli ihan hyvä, sillä nyt perheelläni riitti aikaa leikittää jokaista lasta yksitellen. Oppilaat esittelevät innoissaan osaamiaan loruja ja lauluja. Olin tosi ylpeä miten hyvin ne muisti ne lomankin jälkeen.
Koulun jälkeen leikimme vielä hetken pihalla lasten kanssa, mutta sitten oli aika pakata laukut ja saattaa perhe lentokentälle. Hyvästit olivat helpommat kuin olin odottanut. Alla oli lähes kuukausi matkustelua, joten oli kiva palata kotiin ja omien lasteni luo. Tämä selvästi helpotti hyvästejä. Tiesin jatkavani elämää, josta pidän. Muutenkin viikon aikana ehti hyvin huomata, miten roolini perheenjäsenenä on muuttunut. Olen itsenäistynyt Ghanassa luonnollisesti paljon. Asiaa korosti vielä se, että nyt olimme maassa, jonka mä tunnen. Niinpä mä suunnittelin päivät, järjestin kuljetukset, tingin hinnat ja muutenkin olin vastuussa viikon järjestelyistä.
Silti on helpottavaa tietää, että vain alle kahden kuukauden kuluttua nähdään uudelleen.
Ja niin päättyi mun reissu tällä kertaa. Monta rannikkokohdetta kierrettiin, useimmat jopa kaksi kertaa. Silti hyvältä matkalta on aina hyvä palata kotiin.
Riippusilloilla
Isä ja kroko
Naiset orjalinnalla
Sisko ja sen sisko
Altaalla oli ihana viilentyä
Synttärisankari aamiaisella
Biriwan aamiainen
Harmattanin aikana ilma oli sakeana Saharalta tuulen mukana tulevasta hiekasta
Isä aidolla trotromatkalla Kumasissa
Eeva ja isä ravintolassa
Äiti ja Ann-Sophie
Eevan selfie lasten kanssa
Della ja Eeva
Roberta ja äiti
Kennedy ja isä
Oikeen kunnon perhepotretti!
Kiitos ihanasta matkasta ja terveisiä lapsille! t. Äiti
VastaaPoistaGood morning, how are you?
VastaaPoistaMy name is Emilio, I am a Spanish boy and I live in a town near to Madrid. I am a very interested person in knowing things so different as the culture, the way of life of the inhabitants of our planet, the fauna, the flora, and the landscapes of all the countries of the world etc. in summary, I am a person that enjoys traveling, learning and respecting people's diversity from all over the world.
I would love to travel and meet in person all the aspects above mentioned, but unfortunately as this is very expensive and my purchasing power is quite small, so I devised a way to travel with the imagination in every corner of our planet. A few years ago I started a collection of used stamps because through them, you can see pictures about fauna, flora, monuments, landscapes etc. from all the countries. As every day is more and more difficult to get stamps, some years ago I started a new collection in order to get traditional letters addressed to me in which my goal was to get at least 1 letter from each country in the world. This modest goal is feasible to reach in the most part of countries, but unfortunately, it is impossible to achieve in other various territories for several reasons, either because they are very small countries with very few population, either because they are countries at war, either because they are countries with extreme poverty or because for whatever reason the postal system is not functioning properly.
For all this, I would ask you one small favor:
Would you be so kind as to send me a letter by traditional mail from Ghana? I understand perfectly that you think that your blog is not the appropriate place to ask this, and even, is very probably that you ignore my letter, but I would call your attention to the difficulty involved in getting a letter from that country, and also I don’t know anyone neither where to write in Ghana in order to increase my collection. a letter for me is like a little souvenir, like if I have had visited that territory with my imagination and at same time, the arrival of the letters from a country is a sign of peace and normality and an original way to promote a country in the world. My postal address is the following one:
Emilio Fernandez Esteban
Avenida Juan de la Cierva, 44
28902 Getafe (Madrid)
Spain
If you wish, you can visit my blog www.cartasenmibuzon.blogspot.com where you can see the pictures of all the letters that I have received from whole World.
Finally, I would like to thank the attention given to this letter, and whether you can help me or not, I send my best wishes for peace, health and happiness for you, your family and all your dear beings.
Yours Sincerely
Emilio Fernandez
Löysin sun blogin ja aika hyvin menee yksiin mun suunnitelmien kanssa! Oon 19-v, lähdössä lokakuun lopussa Ugandaan vapaaehtoistöihin, välivuosi ennen opintojen jatkamista, asun porukoilla eli nyt on hyvä lähteä jne. Mielenkiintosta luettavaa ja on mulla jotain vielä lukemattakin täältä, on saanu nauraa ja vähän kauhistella että mihin soppaan sitä on taas lusikka sörkätty.....:D Mutta hyvä blogi sulla, realistista ja selkeää kuvailuu!! :) Oot tullu jo pois sieltä?
VastaaPoista