Maanantai 18.8.

Lähdön lähestyessä jokaisen tutun kohtaaminen bussissa alkaa aina samoilla kysymyksillä:


Joko sä olit siellä jossain Afrikassa? Ai et, no millon sit lähet? Kauan oot? Nii minne siis menitkää? Jännittääkö? Mitä teet siellä? Maksaaks se sulle jotain? Miten löysit ton paikan? Onks sul viel paljon tehtävää? Ja entä se ebola?

Tehdäänpä asiat nyt sitten kerralla selväksi.

Minne?

Lähden Larri’s Academy nimiseen päiväkoti/kouluun. Koulu sijaitsee kaupungissa nimeltä Madina ja Madina taas sijaitsee Accran suuralueella. Accra on Ghanan pääkaupunki ja sinne on matkaa Madinasta vain reilu 10km. Pienten googlailujen jälkeen sain tosin lukea, että tämä kiven heiton mittainen matka kestää julkisilla jopa yli kaksi tuntia. Vähän osviittaa paikallisesta liikenteestä…
Koulussa opiskelee noin 75 lasta, joiden jokapäiväistä arkea mun on sitten tarkoitus avustaa. Kohteen esittelyssä lupaillaan kenties mahdollisuutta opettaa lapsille musiikkia ja se olisi kyllä unelmien täyttymys!
Asun koulun yhteydessä, ymmärtääkseni asuntolatyyppisessä majoituksessa. Mutta kuten kaiken muunkin suhteen, kommunikointi Ghanan ICYE:n kanssa on toisinaan hieman puutteellista ja hidasta. Avoimin mielin matkaan lähdetään valmiina kohtaamaan yllätyksiä!

Milloin?

Päätin hakea ohjelmaan viime vuoden syksyllä, jolloin laitoin hakemuksen menemään. Haastattelujen jälkeen valinta tehtiin joulukuussa. Ja nyt, elokuun lopussa, lähtöön on enää viikko! Vietän Ghanassa 6kk.

Miksi?

Haave tehdä jotain konkreettista hyväntekeväisyyttä on syntynyt jo niin kauan aikaa sitten, etten osaa enää ajallisesti sitä sijoittaa. Toiveena olisi siis oikeasti pystyä edes jotenkin pienesti parantamaan jonkun toisen elämää. Koitan kuitenkin pysyä realistisena, en voi lähteä maailmaa pelastamaan.
Hetkenä tämä tuntui nyt sopivalta lähteä. Lukion päätettyäni yksi elämän jakso olisi takanapäin ja ennen kodista pois muuttoa ei vuokrakämpän kanssa tarvitsisi sumplia. Näin päädyin pitämään välivuoden ennen yliopistoa. Hain kuitenkin jo nyt valtsikaan ja pääsinkin(!!), joten ilmoittauduin ensimmäiseksi vuodeksi poissaolevaksi.
Ja vielä siitä kohteesta. Sisäinen palo tahtoi Afrikkaan ja niinpä seurasin sen perässä. Löysin internetistä Maailmanvaihdon sivut ja tiesin heti, että tää on se mun juttu. Listasin kaikki Afrikasta löytyvät vaihtoehdot ja aloin karsia. Kenkää sai maat, joissa vaadittiin hyvää ranskan kielen taitoa. Olen itse asunut nuorempana Englannissa, joten englanti on minulle vahvuus. Nuorena ja kokemattomana toivoin myös joiltakin osin ”helpompaa” kohdetta. Maata ilman levottomuuksia, sekä kohdetta, josta löytyisi muitakin vapaaehtoisia vertaistueksi. Lopulta listan kärkeen vain täpärästi Ugandan ohittaen nousi Ghana.

Mikä fiilis?

Fiilikset ovat nyt melko sekavat. Tätä on odotettu niin kauan ja en malttaisi jo lähteä. Toisaalta lähdön lähestyessä se myös konkretisoituu. Mä lähden ihan oikeasti yksin toiselle puolelle maailmaa. Oonko ihan sekasin?
Hyväksyminen yliopistoon sekoitti pakkaa lisää. Ystävät aloittelevat opintojaan ja kutsuja fuksitapahtumiin satelee. Tekisi niin jo mieli aloittaa opinnot.
Ystävien ja perheen hyvästelyt ovat kamalia, mutta koitan muistutella itselleni, että puoli vuotta menee hujauksessa. Peloista ja viime hetken panikoinneista huolimatta päällimmäisenä on ihan mahtava fiilis. Mä oikeesti teen tän.  Mieletöntä!

Mitä vielä pitää tehdä?

Mun tapa purkaa stressia on varautua kaikkeen. Niinpä tietokoneelta löytyy noin sata miljoonaa erilaista ”Tehtävä ennen Ghanaa” –listaa, sekä uusia ja uusia versioita pakkauslistasta. Muutto- ja matkustusilmoitukset on jo laitettu menemään ja muutenkin byrokraattinen puoli hoidettu. Vielä pitäisi ennen lähtöä ostaa viimeisillä seteleillä aurinkorasvaa ja taikoa tyyni mieli.

Paljon maksaa?

Rahaa tähän touhuun saa kyllä uppoamaan ihan niin paljoin kuin vaan haluaa. Itse ohjelma maksaa 3500€ ja siihen sisältyy mm. koulutusleirejä, majoitus, ruoka ja kattava vakuutus. Päälle pamahtaa noin tonnilla terveyskuluja. Olen matkustellut aika lailla, mutten niin kaukana, että olisin tarvinnut rokotuksia. Viime kevään vietinkin neulatyynynä, kun piikkiä pistettiin lähes viikoittain! Lisäksi isoja menoeriä ovat tietysti lennot, matkatavaravakuutus ja varusteiden ostaminen. On myös otettava huomioon, että kaikki raha, jota paikan päällä käytän täytyy olla matkassa jo alusta alkaen. Palkkaahan kun en siellä enää ansaitse.
Usein porukka järkyttyy, kun kuulee, että kokonaissumma on monta tuhatta euroa. Mutta jos koululla olisi varaa maksaa palkkaa, he eivät tarvitsisi mua, vaan palkkailisivat jonkun paikallisen! Kieltämättä kalliin reissun eteen on paiskittu monta tuntia työtä. Uskon silti, että reissu on joka sentin arvoinen! Sillä en mene Ghanaan vain auttaakseni, vaan saan vastineeksi rahassa mittaamattoman arvokkaan kokemuksen. Ja onneksi Suomeen palatessa mulla odottaa vanha tuttu (palkallinen) työpaikka.

Ja entä se ebola?

Yhtä hikistä painajaista lukuun ottamatta en pelkää ebolaa. Todennäköisemmin kuolen kolarissa. Miksei kukaan kysy kolareista?


Etsidaa!

3 kommenttia:

  1. Kiva aloitus blogillesi! Sitä lukiessani tuntui, kuin oma jalkani olisi puoliksi Ghanan koneessa...vaikka sellaista tuskin Helsinki-Vantaalta löytyy. Aion seurata reissuasi helposti kotoani käsin, kiitos etukäteen sen jakamisesta!

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi, mut ebolaan suhtautuisin aika vakavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ebolaa ei tällä hetkellä ole todettu yhtäkään tapausta Ghanassa, eikä edes sen naapuri maissa. Niissäkin maissa, jossa ebolaa on, tartunnat saadaan yleensä hoitamalla ebolapotilasta tai koskemalla ruumiisiin hautajaisseremonioissa. En ole aikeissa tehdä kumpaakaan. Mikäli kuitenkin ebola nyt räjähdysmäisesti leviäisi Ghanaan, evakuoisi järjestöni minut täältä pois! Pidän kuitenkin muiden tautien varalta oikein erityistä huolta hygieniasta täällä. Käsidesi onkin kovassa käytössä! ;)

      Poista