Lähdön lähestyessä jokaisen tutun kohtaaminen bussissa alkaa
aina samoilla kysymyksillä:
Joko sä olit siellä jossain Afrikassa? Ai et, no millon sit
lähet? Kauan oot? Nii minne siis menitkää? Jännittääkö? Mitä teet siellä?
Maksaaks se sulle jotain? Miten löysit ton paikan? Onks sul viel paljon
tehtävää? Ja entä se ebola?
Tehdäänpä asiat nyt sitten kerralla selväksi.
Minne?
Lähden Larri’s Academy nimiseen päiväkoti/kouluun. Koulu
sijaitsee kaupungissa nimeltä Madina ja Madina taas sijaitsee Accran
suuralueella. Accra on Ghanan pääkaupunki ja sinne on matkaa Madinasta vain
reilu 10km. Pienten googlailujen jälkeen sain tosin lukea, että tämä kiven
heiton mittainen matka kestää julkisilla jopa yli kaksi tuntia. Vähän osviittaa
paikallisesta liikenteestä…
Koulussa opiskelee noin 75 lasta, joiden jokapäiväistä arkea
mun on sitten tarkoitus avustaa. Kohteen esittelyssä lupaillaan kenties
mahdollisuutta opettaa lapsille musiikkia ja se olisi kyllä unelmien täyttymys!
Asun koulun yhteydessä, ymmärtääkseni asuntolatyyppisessä
majoituksessa. Mutta kuten kaiken muunkin suhteen, kommunikointi Ghanan ICYE:n
kanssa on toisinaan hieman puutteellista ja hidasta. Avoimin mielin matkaan
lähdetään valmiina kohtaamaan yllätyksiä!
Milloin?
Päätin hakea ohjelmaan viime vuoden syksyllä, jolloin
laitoin hakemuksen menemään. Haastattelujen jälkeen valinta tehtiin
joulukuussa. Ja nyt, elokuun lopussa, lähtöön on enää viikko! Vietän Ghanassa
6kk.
Miksi?
Haave tehdä jotain konkreettista hyväntekeväisyyttä on
syntynyt jo niin kauan aikaa sitten, etten osaa enää ajallisesti sitä
sijoittaa. Toiveena olisi siis oikeasti pystyä edes jotenkin pienesti
parantamaan jonkun toisen elämää. Koitan kuitenkin pysyä realistisena, en voi
lähteä maailmaa pelastamaan.
Hetkenä tämä tuntui nyt sopivalta lähteä. Lukion päätettyäni
yksi elämän jakso olisi takanapäin ja ennen kodista pois muuttoa ei
vuokrakämpän kanssa tarvitsisi sumplia. Näin päädyin pitämään välivuoden ennen
yliopistoa. Hain kuitenkin jo nyt valtsikaan ja pääsinkin(!!), joten
ilmoittauduin ensimmäiseksi vuodeksi poissaolevaksi.
Ja vielä siitä kohteesta. Sisäinen palo tahtoi Afrikkaan ja
niinpä seurasin sen perässä. Löysin internetistä Maailmanvaihdon sivut ja
tiesin heti, että tää on se mun juttu. Listasin kaikki Afrikasta löytyvät
vaihtoehdot ja aloin karsia. Kenkää sai maat, joissa vaadittiin hyvää ranskan
kielen taitoa. Olen itse asunut nuorempana Englannissa, joten englanti on minulle
vahvuus. Nuorena ja kokemattomana toivoin myös joiltakin osin ”helpompaa” kohdetta.
Maata ilman levottomuuksia, sekä kohdetta, josta löytyisi muitakin
vapaaehtoisia vertaistueksi. Lopulta listan kärkeen vain täpärästi Ugandan
ohittaen nousi Ghana.
Mikä fiilis?
Fiilikset ovat nyt melko sekavat. Tätä on odotettu niin
kauan ja en malttaisi jo lähteä. Toisaalta lähdön lähestyessä se myös
konkretisoituu. Mä lähden ihan oikeasti yksin toiselle puolelle maailmaa. Oonko
ihan sekasin?
Hyväksyminen yliopistoon sekoitti pakkaa lisää. Ystävät
aloittelevat opintojaan ja kutsuja fuksitapahtumiin satelee. Tekisi niin jo
mieli aloittaa opinnot.
Ystävien ja perheen hyvästelyt ovat kamalia, mutta koitan
muistutella itselleni, että puoli vuotta menee hujauksessa. Peloista ja viime
hetken panikoinneista huolimatta päällimmäisenä on ihan mahtava fiilis. Mä
oikeesti teen tän. Mieletöntä!
Mitä vielä pitää tehdä?
Mun tapa purkaa stressia on varautua kaikkeen. Niinpä
tietokoneelta löytyy noin sata miljoonaa erilaista ”Tehtävä ennen Ghanaa”
–listaa, sekä uusia ja uusia versioita pakkauslistasta. Muutto- ja matkustusilmoitukset
on jo laitettu menemään ja muutenkin byrokraattinen puoli hoidettu. Vielä
pitäisi ennen lähtöä ostaa viimeisillä seteleillä aurinkorasvaa ja taikoa tyyni
mieli.
Paljon maksaa?
Rahaa tähän touhuun saa kyllä uppoamaan ihan niin paljoin
kuin vaan haluaa. Itse ohjelma maksaa 3500€ ja siihen sisältyy mm. koulutusleirejä,
majoitus, ruoka ja kattava vakuutus. Päälle pamahtaa noin tonnilla
terveyskuluja. Olen matkustellut aika lailla, mutten niin kaukana, että olisin
tarvinnut rokotuksia. Viime kevään vietinkin neulatyynynä, kun piikkiä
pistettiin lähes viikoittain! Lisäksi isoja menoeriä ovat tietysti lennot,
matkatavaravakuutus ja varusteiden ostaminen. On myös otettava huomioon, että
kaikki raha, jota paikan päällä käytän täytyy olla matkassa jo alusta alkaen.
Palkkaahan kun en siellä enää ansaitse.
Usein porukka järkyttyy, kun kuulee, että kokonaissumma on
monta tuhatta euroa. Mutta jos koululla olisi varaa maksaa palkkaa, he eivät
tarvitsisi mua, vaan palkkailisivat jonkun paikallisen! Kieltämättä kalliin reissun
eteen on paiskittu monta tuntia työtä. Uskon silti, että reissu on joka sentin
arvoinen! Sillä en mene Ghanaan vain auttaakseni, vaan saan vastineeksi rahassa
mittaamattoman arvokkaan kokemuksen. Ja onneksi Suomeen palatessa mulla odottaa
vanha tuttu (palkallinen) työpaikka.
Ja entä se ebola?
Yhtä hikistä painajaista lukuun ottamatta en pelkää ebolaa.
Todennäköisemmin kuolen kolarissa. Miksei kukaan kysy kolareista?
Etsidaa!
